YJK U12 kaatoi Kiilat paikallispelissä
YJK U12-2010Julkaistu: 14.10.2021 15.40

YJK U12 kaatoi Kiilat paikallispelissä

Jääkarhujen U12 jatkaa kauttaan kovan otteluruuhkan keskellä. Keskiviikkoiltana Haapajärven kiekko pyhätössä vastassa oli aina vaarallinen ja Jääkarhun sytyttävä Kiilat. Ottelun alun tärkeyden painottaminen tuotti jälleen tulosta. Jääkarhut painoivat pelin jatkuvasti kotijoukkueen päätyyn ja paikkoja olisi ollut tehdä useampikin maali. Tällä kertaa kiekko ei kuitenkaan löytänyt tietään maaliin ja ottelu säilyi tasaisena. Iisakki Lindgren vei uusissa valkoisissa pelipaidoissa kiitäneen vierasjoukkueen johtoon alivoimamaalilla neljän minuutin kohdalla. Parhaimmillaan Jääkarhut olivat heti toisen erän alussa jo 0-4 johdossa Akseli Pesosen ja Tuukka Kauppisen kahden maalin turvin. Siitä eteenpäin ottelua kuitenkin hallitsi pääasiassa kotijoukkue, joka vyörytti pelin jatkuvasti kohti vierasjoukkueen maalia. Jääkarhut puolustivat omaa maalia urhoollisesti maalivahti Iivari Widgrenin pitäessä joukkuetta pystyssä vaikeimmilla hetkillä. Kiilat saivat vielä kavennettua tilanteeksi 2-4, mutta sen lähemmäksi eivät päässeet. YJK jatkaa siis erinomaisesti alkanutta kauttaan ja palasi ansaitusti voittojen tielle. Sunnuntaina Ylivieskaan saapuu vieraaksi Kiimingin Kiekko-Pojat ja odotettavissa on jälleen vauhdikas ja kova, mutta rehti kamppailu voitosta.
Haapajärvellä YJK:sta palkittiin #71 Akseli Pesonen