YJK U12 tehokkaana koko viikonlopun
Julkaistu: 04.10.2021 12.30

YJK U12 tehokkaana koko viikonlopun

Jääkarhujen U12 aloitti kautensa viikonloppuna kahdella ottelulla. Kauan odotettuun sarja-avaukseen saatiin lauantai-aamuna Ylivieskaan vieraaksi aina mielenkiintoinen HaU Hockey Huskit Haapavedeltä. Kapealla materiaalilla liikkeellä ollut Huskin joukkue joutui heti ottelun alusta saakka "vänkärin" paikalle jääkarhujen heilutellessa tahtipuikkoa.
Kotijoukkueen aktiivinen peliote ja kova luistelu tuottivat odotetusti tulosta. Muutamien poissaolojen takia U11 joukkueesta mukaan nostettiin Aleksi Keskitalo. Allu täytti paikkansa erinomaisesti takomalla heti ensimmäisessä U12 pelissään hattutempun! Kokonaisuutena jääkarhut oli askeleen edellä vierasjoukkuetta ja voitto oli ansaittu maalivahti Iivari Widgrenin toimiessa maalillaan viimeisenä lukkona. Summerin soidessa taululla kotijoukkueen hyväksi lukemat 11-4.
Ottelun parhaana kotijoukkueesta palkittiin #65 Tuomas Lämpsä.

Sunnuntaina Jääkarhut suuntasivat bussin nokan kohti Kajaania. Vastassa Mestis joukkue Hokin U12. Oman jännityksensä reissuun toi tämän ikäluokan ensimmäinen bussipeli. Menomatkasta oli joukkueen johtoryhmällä omat mietteensä ja ehkä vähän suunnitelmiakin jo etukäteen, mutta täytyy todeta että hienosti pelaajat osasivat tässäkin uudessa tilanteessa toimia. Kun ensimmäinen kaivoi eväät esille, pakkohan se oli muidenkin leivät esille rapistaa. Ja ei aikaakaan, kun ruisleivän tuoksu täytti bussin. Kajaaniin saavuttiin hyvissä ajoin, aikaa ison hallin tutkimiseen oli vähintään riittävästi. Hyvän alkulämmittelyn jälkeen JoRyllä oli luottavainen mieli kiekon tippuessa jäähän. Lauantaina sivussa olleet Luukas Saarikoski ja Iisakki Lindgren olivat nyt mukana kokoonpanossa.

Ja sitten itse peliin. Oltiin juniorijääkiekon ytimessä parhaalla mahdollisella tavalla. Kovaa, mutta reilua vääntöä kiekosta. Luistin liikkui molemmilla joukkueilla erinomaisesti molempiin suuntiin. Jääkarhut sai otteluun loistavan alun jo parin minuutin kohdalla Aaron Kopolan nostaessa kiekon ylämummoon. Seitsemän peliminuutin kohdalla taululla Jääkarhuille jo 0-2. Mutta kuten niin monesti, sitten vastustaja tuli rinnalle ja myös ohi lukemiin 3-2. Pelillisesti oltiin pienessä aallon pohjassa, mutta kuten tällä kaudella ollaan totuttu, Jääkarhu on sitkeä, aina kaikkensa antava ja luovuttaminen ei kuulu sen toimintatapoihin. Kapteenina häärinyt Aleksi Manninen otti joukkueen reppuselkään ja tasoitti tilanteeksi 3-3 ennen erätauko summeria. Erätauolla normaalit tsemppaukset, vettä suuhun ja eteenpäin kuten Timo Jutila. Ottelun käännekohtana voitaneen pitää Jääkarhujen maalivahti Tuukka Järvikuonan torjumaa rangaistuslaukasta noin puolen tunnin kohdalla. Sen jälkeen peliä hallitsi vierasjoukkue Jääkarhut tehden kolme seuraavaa osumaa. Lopulta hienon pelin jälkeen Jääkarhuille viikonlopun toinen voitto lukemin 5-9 ja ai että se maistui koko joukkueelle.
Sunnuntaina ottelun parhaana Jääkarhuista palkittiin #6 Aleksi Manninen.

Paluu matkalla "bussi sääntöjä" hivenen höllennettiin ja olihan se matka sitten vähän erilainen kuin mennessä... =)
Pelaajat jo kyseli milloin seuraavan kerran mennään isolla autolla peliin. Tähän joukkuueenjohtaja Janne Lindgren totesi: "Katsotaan, onneksi talvi on pitkä ja pelejä paljon."

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi