Esittely
Ottelutilastot
YJK C1 - IPK
2018-2019 - C1 - C-nuorten mestis, lohko 1
Klo 15:00 Ylivieska
19
Tam

Ennakkoinfo


Lämpöjää 14:30-14:45

Paikalle 13:40

Toimitsijaryhmä 3

Otteluraportti


Voittotili aukesi C:n mestiksessä

YJK:n C-junnut pelasivat Mestiksen ensimmäisen kotipelin Iisalmen IPK:n isäntinä. Hankalan alun jälkeen YJK taisteli ottelusta täydet pisteet.
YJK hallitsi selvästi ensimmäistä erää ja pystyi luomaan lukuisia paikkoja IPK:n maalille. Jääkiekossa kuitenkaan hallinnasta ei pisteitä jaeta, vain maalit lasketaan. Ensimmäisessä erässä tämä kävi selväksi karulla tavalla, kun IPK muutamasta paikastaan viimeisteli jäätävällä prosentilla. Ensimmäiselle erätauolle numeroissa 0-2.
Toisen erän alku oli lähes ensimmäisen erän toisinto. IPK karkasi jo 0-3 johtoon ennen kuin YJK pääsi maalinmakuun. Ensin ylivoimalla Tumppi osui Veikan loistavan tarjoilun jälkeen ja vajaa minuutti myöhemmin hyökkääjän paikalla loukkaantumista tuurannut Aleksi nosti YJK:n maalin päähän. Hienon esityön Aleksin maaliin teki Antti. IPK pääsi toisessa erässä paremmin peliin mukaan, mutta vaaralliset maalipaikat syntyivät edelleen pääsääntöisesti vierasmaalille. Toisen erän lopussa Veikka hienolla yksilösuorituksellaan nosti erän päätöslukemiksi 3-3.
Kolmanteen erään YJK tuli päättäväisesti. Jokke vei kotijoukkueen johtoon Aren ja Tumpin syötöistä ja hetkeä myöhemmin Oliverin viuhuva rannari yllätti IPK moken. YJK:n kuudennen maalin taiteili suoraan aloituksen jälkeen Tumppi. Kolmannen erän puolenvälin jälkeen Are vei ylivoimamaalillaan kotijoukkueen jo neljän maalin johtoon. Kolmannen erän lopussa YJK:n jalka nousi turhan aikaisin kaasulta ja IPK kavensi kahdesti. Ottelun loppulukemat iski tyhjään IPK maaliin Alpo.
Juholle kotijoukkueen maalilla 28 torjuntaa ja virkaveli IPK:n maalilla torjui 37 kertaa. YJK:n GoOn työmies oli väkevästi puolustanut Eetu.
YJK:n ottelut jatkuvat 27.1. kotipelissä Jyväskylän Diskosta vastaan. Peli pelataan Haapaveden jäähalllissa alkaen klo 12. Tervetuloa kannustamaan YJK voittoon!





Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
C1 8 - 5
(0 - 2) (3 - 1) (5 - 2)
IPK
9' Jäähy: 2 min Viirret Valtteri

12' Jäähy: 2 min Korhonen Tuomas

22' Jäähy: 2 min Honkakoski Joel

26' Maali Korhonen Tuomas

26' Maalisyöttö Hämeenaho Veikka

26' Maalisyöttö Hämeenaho Lenni

27' Maali Kaarlela Aleksi

27' Maalisyöttö Eilola Antti-Jussi

34' Jäähy: 2 min Mattola Ville

35' Maali Hämeenaho Veikka

35' Maalisyöttö Eilola Antti-Jussi

35' Maalisyöttö Hurme Niko

44' Maali Honkakoski Joel

44' Maalisyöttö Poutanen Arttu

44' Maalisyöttö Korhonen Tuomas

45' Maali Viio Oliver

45' Maalisyöttö Hämeenaho Lenni

45' Maalisyöttö Mattola Ville

45' Maali Korhonen Tuomas

45' Maalisyöttö Hämeenaho Veikka

47' Jäähy: 2 min Hurme Niko

51' Maali Poutanen Arttu

51' Maalisyöttö Mattola Ville

51' Maalisyöttö Eilola Antti-Jussi

59' Maali Jylhä Aleksi
Lisää uutisia
Ylivieskan Jääkarhut
«  Maaliskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat