13
LOK
13.00
C1, C-nuorten mestis karsinta, lohko 1

YJK C1 - KKP/Laser Akatemia  6 - 2

Oulaisten jäähalli

Lauantaina kauden toisessa, tällä kertaa Oulaisissa pelatussa kotipelissä, YJK C:tä vastaan luisteli KKP/K-Laserin akatemia joukkue. Vastustaja oli tuttu elokuun Vaasan turnauksesta, jossa KKP oli vahvempi. Lauantaina reenipelin tappio päästiin kuittamaan ja kolme arvokasta pistettä lisättiin YJK:n saldoon.

Ottelu ei alkanut ihan valmentajien suunnitelmien mukaan. Vajaat 2 minuuttia oli peli vanhentunut, kun pari YJK pelaajaa oli passitettu jäähypenkille. Alun jäähyt sekottivat selvästi YJK:n peliä ja tuttua rentoutta ei omaan tekemiseen tuntunut löytyvän. Ensimmäinen jäähy koitui kuitenkin KKP:n turmaksi, kun Valle löysi viivakudilleen tilaa ohi vieraiden maalivahdin. Näissä lukemissa mentiin erätauolle.
Toinen erä alkoi sähäkästi, kun KKP pääsi yrittämään tasoitusta rankkarista. YJK maalilla loisto-ottelun pelannut Juho otti yrityksen kuitenkin vakuuttavasti kiinni. Heti seuraavassa vaihdossa Ville karkasi vastustajien pakeilta ja iski YJK:n toisen maalin. KKP ei kuitenkaan luovuttanut, vaan 20 sekuntia myöhemmin, kiekko kaivettiin Juhon selän takaa. No YJK ei tilannetta jäänyt surkuttelemaan vaan Lenni kuittasi YJK:n uudelleen kahden maalin johtoon heti seuraavassa vaihdossa. Erän viidennellä minuutilla Aatu teki alivoimalla kotijoukkueen neljännen osuman. Toisen erän lopussa tuomari ylireagoi puhtaasta taklauksesta Vallelle ulosajon.
Kolmas erä aloitettiin alivoimalla, joka hoidettiin kunnialla. KKP toiveet nousivat kuitenkin vielä kerran kun tilanne muuttui numeroihin 4-2. Erän viimeisellä kympillä viime peleissä erittäin vahvoja otteita esittänyt Alpo haastoi luistelullaan KKP pakin ja iski vihaisella rannarillaan YJK:n viidennen maalin. Pari minuuttia ennen pelin päätöstä Ville iski pelin toisen kaappinsa ja samalla loppulukemat 6-2.

GoOn työmiehen hanskat lunasti lauantaina vahvoilla otteillaan 31 torjuntaa tehnyt Juho. KKP virkaveljelle kirjattiin 42 torjuntaa.


Tilastot

6 - 2

KKP/Laser Akatemia
1 - 03 - 12 - 1
0'Jäähy: 2 minHeikkilä Eetu
1'Jäähy: 2 minEilola Antti-Jussi
12'MaaliViirret Valtteri
12'MaalisyöttöPoutanen Arttu
12'MaalisyöttöHämeenaho Veikka
14'Jäähy: 2 minHämeenaho Veikka
17'Jäähy: 2 minViirret Valtteri
21'MaaliMattola Ville
21'MaaliHämeenaho Lenni
21'MaalisyöttöPoutanen Arttu
22'Jäähy: 2 minHonkakoski Joel
24'MaaliHakala Aatu
38'Jäähy: 5 minViirret Valtteri
38'Jäähy: 20 minViirret Valtteri
51'MaaliJylhä Aleksi
51'MaalisyöttöKorhonen Tuomas
58'MaaliMattola Ville
58'MaalisyöttöViio Oliver

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi