6
LOK
12.30
C1, C-nuorten mestis karsinta, lohko 1

Hermes - YJK C1   6 - 3

Kokkolan jäähalli

Pisteet jäivät Kokkolaan

YJK C-nuoret jatkoivat vieraspelejään lauantaina Kokkolassa Hermeksen vieraina. Särjäkärjessä porskuttava Hermes oli odotetun kova ja piti pisteet Kokkolassa numeroin 6-3.

Pelin alku oli tasainen. Tempo pelissä oli selvästi edellisviikonlopun Roki peliä hitaampi ja vaikka YJK valmennus koitti joukkuetta herätellä pelaamaan omaa peliä, taivuttiin pelaamaan selvästi Hermeksen sapluunaan paremmin sopivalla hitaammalla temmolla. No tuloksellisesti peli alkoi kuitenkin YJK:n kannalta hyvin, kun ensimmäinen ylivoimatilaisuus käytettiin tehokkaasti hyväksi. Veikka pääsi vastustajan sen kummemmin estelemättä kävelemään b-pisteen kaarelle ja räväytti ranteella YJK:n johtoon. YJK onnistui ensimmäisessä erässä myös toistamiseen yv:llä ja jälleen oli Veikka asialla. Erätauolle mentiin YJK:n 2-0 johdossa.
Toisen erän alussa YJK tappoi hienosti kahden miehen alivoiman ja jälleen ensimmäinen ylivoimamahdollisuus käytettiin hyväksi. Maalintekijänä toimi hattutempun viimeistellyt Veikka. 3-0 johto ja pelillisesti ei mitään hätää. Äkkiä luulisi, että valmennus olisi ollut tyytyväinen. YJK ei kuitenkaan missään vaiheessa näyttänyt siltä raivokkaasti joukkueelle pelaavalta ryhmältä, jolta se aikaisemmissa peleissä on näyttänyt. Niinpä muutaman karmivan oman pään virheen jälkeen tulostaululla oli kahden erän jälkeen numerot 3-3.
Kolmannessa erässä YJK vihdoin sai vähän peliä toimimaan. Valitettavasti tilanne tässä vaiheessa oli jo Hermekselle 5-3. Hermeksen maalivahti mahdollisti viimeisessä erässä 24 torjunnallaan kotijoukkueen voiton. Viimeisen maalin Hermes iski YJK:n yrittäessä kavennusta kuudella kenttäpelaajalla.

Sarja on niin tasainen, ettei yksittäisille ohi peleille ole varaa. Toivottavasti joukkue otti tappiosta opiksi ja peliin valmistautuminen seuraavissa kohtaamisissa on parempaa.

YJK maalilla Juholle 34 torjuntaa ja Hermes virkaveli ehti kiekon eteen 42 kertaa. YJK:n GoOn työmies lauantaina loppuun saakka yrittänyt Jokke.

Tilastot
Hermes

6 - 3

0 - 23 - 13 - 0
4'MaaliHämeenaho Veikka
4'MaalisyöttöPoutanen Arttu
4'MaalisyöttöViirret Valtteri
5'Jäähy: 2 minHonkakoski Joel
9'Jäähy: 2 minHämeenaho Veikka
15'MaaliHämeenaho Veikka
15'MaalisyöttöHämeenaho Lenni
16'Jäähy: 2 minKorhonen Tuomas
19'Jäähy: 2 minHämeenaho Lenni
19'Jäähy: 2 minPoutanen Arttu
27'MaaliHämeenaho Veikka
27'MaalisyöttöViirret Valtteri
27'MaalisyöttöHämeenaho Lenni
32'Jäähy: 2 minHämeenaho Lenni
38'Jäähy: 2 minHeikkilä Eetu
45'Jäähy: 2 minMattola Ville

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi