10
MAR
12.00
D1, AA

Hokki red - YJK Valkoinen   1 - 4

Kajaani

VIHDOINKIN....

Lauantaina matkasimme Kajaaniin Hokin kotiluolaan ottamaan mittaa Hokkin punaisesta joukkueesta. Ottelu alkoi erittäin tasaisissa merkeissä, maalivahtien esittäessä molemmissa päissä tukun hyviä torjuntoja. Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa ensimmäisen erän loppupuolelle, ajassa 20:21 kotijoukkue Hokki siirtyi 1-0 johtoon. Tästä emme lannistuneet vaan jo 6 sekunnin päästä Emil Isojärvi tasoitti lukemiksi 1-1. Erätauolle mentiin näissä tasalukemissa. Ensimmäisessä erässä saimme hyviä laukaisupaikkoja, mutta meidän vedot paukkuivat pitkin päätyseiniä ja pleksejä.


Toiseen erään painotettiin loppuunasti pelaamisen tärkeyttä sekä hyökkäyssuuntaan että erityisesti puolustussuuntaan. Myös laukausten on mentävä maalikehikon sisälle. Näissä asioissa onnistuttiin toisessa erässä ja siirryimme 32:41 johtoon Kasperi Matikaisen maalilla, syöttäjänä Miika Päivärinta.



Toteutimme omaa pelikirjaamme ja se tuotti taas tulosta ajassa 45:23, Elias Kippola teki lukemiksi 3-1 ja syöttäjinä olivat Elias Kiljala ja Eetu Malkamäki. Toisen erän loppuakohden mentäessä Hokki sortui jäähyilyyn ja siihen heidän kavennusmahdollisuutensa hävisivät. Hokin jäähyillessä saimme tehtyä loppulukemiksi 4-1, Eemil Isojärvi teki ja Kasperi Matikainen ja Miika Päivärinta olivat syöttäjinä.



Kauan tätä on odotettu ja vihdoinkin saimme hyvällä ja järkevällä pelillä avausvoittomme. Voiton takana oli hyvä ja kurinalainen joukkuepelaaminen. Nyt saimme kiekkoa pelattua maalille sekä laukauksilla että suorahyökkäyksillä ja se näkyi tulostaululla. Maalivahtien torjunnat olivat, Hokki Pajari Niko 29 ja YJK Olavi Pyy 33 torjuntaa. Mikäli ensimmäisen erän laukaukset olisivat menneet vain maalia kohti olisi meillä ollut varmaankin kymmenkunta laukausta enemmän.

Ottelussa palkittiin Hokilta Lasse Rautiainen ja YJK:lta Miika Päivärinta.

Hyvää Isänpäivää kaikille.



Tilastot
Hokki red

1 - 4

1 - 10 - 3 -
4'Jäähy: 2 minLuoma Numvern
11'Jäähy: 2 minTiinanen Tuukka
20'MaaliIsojärvi Emil
32'MaaliMatikainen Kasperi
32'MaalisyöttöPäivärinta Miika
41'Jäähy: 2 minKippola Elias 19
45'MaaliKippola Elias 19
45'MaalisyöttöKiljala Elias 8
45'2. maalisyöttöMalkamäki Eetu
49'MaaliIsojärvi Emil
49'MaalisyöttöMatikainen Kasperi
49'2. maalisyöttöPäivärinta Miika

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi