17
MAR
13.00
C1, C-nuorten mestis karsinta, lohko 1

YJK C1 - K-Laser/KKP  4 - 3 JA

Haapavesi

C-junnuille komea voitto K-Laser/KKP:stä

YJK C jatkoi voittoisia kotiotteluita isännöidessään Haapavedellä pelatussa ottelussa K-Laser/KKP:n yhteisjoukkuetta. Jatkoajalle venyneen tasaisen ottelun loppulukemat olivat 4-3.

Joukkueiden kauden ensimmäisen keskinäisen pelin vei Kempeleessä K-Laser. Tuosta tappiosta haettiin peliin motivaatiota. Hyvin YJK peliin tulikin. Ensimmäisen erän puoleenväliin mennessä kotijoukkue oli osunut jo kahdesti. Ensin Eetu tälläsi ylivoimalla vastustamattoman laukauksen yläriman alle. Muutamaa minuuttia myöhemmin Oliver pääsi puolittaiseen läpiajoon ja yllätti K-Laser maalivahdin toistamiseen. Erän lopussa pari perättäistä jäähyä muutti pelin hallinnan Laserille ja puolitoista minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua vieraat onnistuivat ylivoimalla kaventamaan ensimmäisen erän loppulukemiksi 2-1.
Toisen erän alku oli YJK:lle vaikea. Laser vyörytti hyviä hyökkäyksiä kotijoukkueen päätyyn jatkuvasti, mutta YJK maalilla Juho torjui varmasti. Erän alun hässäkästä toivuttuaan YJK pääsi takaisin kuskin penkille. Hieman ennen ottelun puoliväliä pitkältä sairaslomalta palannut Oliver onnistui Tumpin loistavan esityön päätteeksi toisen kerran yllättämään K-Laser veskarin. Toisen erän lopussa YJK:lla oli vielä muutama hyvä tontti lisätä johtoaan, mutta myös K-Laserin maalivahti onnistui hyvin. kahden erän jälkeen YJK johto 3-1.
Kolmannen erän alkuun K-Laser onnistui tekemään toisen ylivoimamaalin. YJK:n vahvasti toiminut puolustuspeli alkoi kolmannessa erässä rakoilla ja parhaat maalipaikat tulivat vieraille. 7 minuuttia ennen kolmannen erän loppua Laser tuli väkisin tasoihin. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla enää nähty ja niin edessä oli kauden toinen jatkoaika.
Jatkoajan ensimmäinen YJK kolmikko Arttu, Lenni ja Valle ei kauaa jaksaneet ylitöitä tahkota. Vain 15 sekuntia ehti kello käydä jatkoaikaa kun Vallen tarkka viivarannari yllätti täydellisessä maskissa olleen K-Laser maalivahdin.
Juholle kertyi ottelussa 37 torjuntaa, K-Laserin maalivahti torjui 31 kertaa. YJK:n GoOn työmies oli kaksi maalia viimeistellyt Oliver. YJK jatkaa sarjassa toisena, 3 pistettä Hermeksen perässä ja 7 pistettä K-Laserin edellä.
Tulevana viikonloppuna YJK faneja hemmotellaan kahdella kotiottelulla. Lauantaina 24.11. Ylivieskaan saapuu S-Kiekko Seinäjoelta ja ottelu alkaa klo 15. Sunnuntaina 25.11. Ylivieskaan matkustaa KKP/K-Laserin akatemia joukkue ja kiekko tippuu jäähän klo 14:00. Tervetuloa seuraamaan vauhdikasta ja tapahtumarikasta jääkiekkoa!


Tilastot

4 - 3 JA

K-Laser/KKP
2 - 11 - 00 - 21 - 0
4'MaaliHeikkilä Eetu
4'MaalisyöttöMattola Ville
4'MaalisyöttöHakala Aatu
6'Jäähy: 2 minMattola Ville
8'MaaliViio Oliver
8'MaalisyöttöHeikkilä Eetu
14'Jäähy: 2 minHurme Niko
26'Jäähy: 2 minPoutanen Arttu
28'MaaliViio Oliver
28'MaalisyöttöKorhonen Tuomas
28'MaalisyöttöHonkakoski Joel
38'Jäähy: 2 minHonkakoski Joel
43'Jäähy: 2 minViirret Valtteri
50'Jäähy: 2 minPoutanen Arttu
57'Jäähy: 2 minEilola Antti-Jussi
60'MaaliViirret Valtteri
60'MaalisyöttöHämeenaho Lenni
60'MaalisyöttöPoutanen Arttu

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi