Esittely
Ottelutilastot
YJK Naiset - Nivala Cowboys
2017-2018 - YJK Naiset - Mestiskarsinta
Klo 19:00 Ylivieska
14
Lok

Paikallistaisto


Tulevana lauantai-iltana YJK Naiset ottaa mittaa naapurivastustajastaan ja molemmilla joukkueilla on hakusessa sarjan ensimmäiset pisteet ja voitto. Luvassa on varmasti tunteikas taisto ja voitontahto on molemmissa leireissä suuri. Tule seuraamaan ja kannustamaan jääkarhunaisia, että pisteet jäävät kotiin! Peli alkaa klo. 19.00 Kalajokilaaksoareenalla.

Paikallistaisto osa1


Lauantai-illan paikalliskamppailusta tuli lähes niin tiukka ja tunteikas kuin odottaa osattin. Kaksi ensimmäistä erää maaleja iskettiin tasatahtiin, mutta kolmannessa erässä naapuri karkasi voittoon. Ottelu oli kokonaisuudessaan jääkarhunaisilta hyvin sekavaa, eikä omasta hyvästä pelistä saatu oikein kiinni missään vaiheessa. Pelin luonnetta kuvaa hyvin tilanne, jossa YJK-hyökkääjältä lyötiin maila pois kädestä, ei jäähyä, ja jatkotilanteesta vastustajalle maali. Ensi sunnuntaina on sitten revanssin paikka Nivalassa ja jääkarhujen uusimmatkin vahvistukset saavat siihen mennessä jo muutamia joukkueen reenejä alle, joten karhulauma pääsee iskemään taas entistä vahvempana.

Ottelun alussa pidettiin hiljainen hetki Ylivieskan naisten jääkiekossa pitkään vaikuttaneen taustahenkilön Kalervo Löytynojan poismenon muistoksi.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Lisää uutisia
Ylivieskan Jääkarhut
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat