Kärppien maalivahtien viesti joukkueelle: Nauttikaa tekemisistänne
Julkaistu: 26.09.2018 00.00

Kärppien maalivahtien viesti joukkueelle: Nauttikaa tekemisistänne

Maalivahti Veeti Hautajoki haastatteli Kärppien maalivahteja Jussi Rynnästä ja Veini Vehviläistä

Minkä ikäisenä laitoitte ensimmäisen kerran luistimet jalkaan?

Rynnäs: Olen ollut varmaan 4-vuotias, kun minun isä vei minut Porin Korttelikiekkoon. Kävin yhdet treenit, joiden jälkeen itkin, että ei ikinä enää. Vuoden päästä menimme uudestaan ja sitten jäin sille tielle. Maalivahdiksi siirryin puolessa välissä kautta ja se oli kuin musta aukko, joka imaisi sisäänsä ja sillä tiellä ollaan vieläkin.

Vehviläinen: Olin 6 tai 7 vuotias, kun ensimmäistä kertaa menin joukkueeseen. Ärsytti, kun en ihan heti päässyt maaliin, vaikka olisin halunnut. Puolessa välissä kautta sain sitten vetää veskarin kamat päälle.

Mitä muuta harrastitte nuorempana?

R: Harrastin jalkapalloa, jääkiekkoa pelattiin talvet ja kesät jalkapalloa.

V: 4-5 vuotta pelasin jalkapalloa, pari vuotta siitäkin maalissa. Muutenkin monipuolista liikuntaa, taisin yleisurheiluakin harrastaa.

Miksi valitsitte lajiksenne jääkiekon?

R: Pienestä pitäen oltiin isän ja veljen kanssa käyty katsomassa Ässien pelejä, se tuntui vaan omalta jutulta sitten. Aina haaveilin siitä, että jonain päivänä saan pelata Ässissä. Se toi motivaatioita.

V: Samoin me kävimme iskän kanssa paljon katsomassa JYP:n pelejä, ihailin aina niitä pelaajia ja toivoin, että olisi itsekin joskus tuolla.

Mitä seuroja olette edustaneet uranne aikana?

R: Korttelista New York Rangersiin. Ässät, Kankaanpään Jääkarhut, Vaasan Sport, Forssan Palloseura, Kiekko-Vantaa, Toronto Marlies, Toronto Maple Leafs, Kärpät, Dallas, Venäjällä Ak Bars Kazan, sitten taas Kärpät.

V: Palokan Kiekko, JYP, Vaasan Sport, Kärpät.

Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteenne?

R: Yleisesti joskus saada joku toinen ammatti ja päästä työelämään. Iso tavoite on olla onnellinen ja terve ja toivoa, että myös läheisillä asiat olisi samoin. Jääkiekon suhteen niin kauan kuin pelaan, niin aina haluaa kehittyä ja olla paras versio itsestään. Sitten kun joskus pelit loppuvat, voin tyytyväisenä katsoa peiliin, että tuohon minä pystyin.

V: Fiksuja sanoja Rynkyltä niin kuin aina, mitäpä tuohon lisäämään. Tietenkin unelma olisi joskus NHL:ssä pelata.

Mitä ominaisuuksia vaaditaan jääkiekkoilijalta ja maalivahdilta?

R: Nopea, hyvä tasapaino, hyvä liike, hyvät refleksit ja reagointi, hyvä keskivartalon hallinta. Mutta tärkein asia ja missä isoin ero tulee, on pääkoppa. Se, että kuka pystyy siinä arjessa joka päivä elämään sitä urheilijan elämää eikä anna niille houkutuksille niin paljon sijaa. Pelipäivänä mieli on kirkas ja tiedät että olet tehnyt ne asiat niin hyvin kuin pystyt.

V: Tuohon ei ole kyllä mitään lisättävää, sopii omiinkin ajatuksiin.

Millainen on teidän viikkoharjoitusohjelma?
R: Kauden aikana maanantaina yleensä on joukkueen viikon ensimmäinen harjoitus, milloin on nopeusharjoitus, jää ja loppuverryttely. Tiistai on yleensä pelipäivä. Keskiviikkona on palauttava treeni. Torstaina on yleensä taas peli. Perjantaina on treenipäivä, lauantaisin on usein peli. Sunnuntaisin on lepopäivä.

Kuinka tärkeää oikeanlainen ravinto on urheilijalle vai onko ihan sama mitä syö?
R: Meille on opetettu, että aika hyvä prosenttiluku on 80/20, jos 80% syö hyvin niin 20% voi syödä vapaapäivinä esimerkiksi pizzaa. Ei voi liian tiukillekaan vetää. Kun perusta on kunnossa, ruokarytmit jne., silloin voi hyvinkin sen pizzan tai hampurilaisen silloin tällöin syödä. Sunnuntai on usein herkkupäivä, koska se on yleensä vapaa.

Millainen on teidän päivittäinen ravinnonsaanti ja kuinka usein syötte eli aamupalasta iltapalaan?

R: Aamupala yleensä puuroa, raejuustoa, marjoja, banaania tai jotain leipää ja jugurttia, ihan perusterveellinen aamupala. Treenin jälkeen hallilla palautusjuoma. Sitten hallilla lounas, että kroppa saa heti ravintoa treenin jälkeen. Parin, kolmen tunnin päästä välipala esim. rahkaa, marjoja, hedelmää, leipää. Kuuden aikoihin iltaruoka. Iltapala klo 20-21.

V: Pelipäivänä aamupala ja lounas ovat aika samalla rytmillä. Ennen peliä jokainen tekee yksilöllisen valinnan, syökö isomman välipalan vai kunnon ruoan. Itse teen niin, että syön runsaamman välipalan ennen peliä. Pelin jälkeen syön lämpimän ruoan ja päivän päätteeksi pienen iltapala. Ruoka tulee pukukoppiin heti pelin jälkeen, on tärkeää syödä heti, vaikkei se aina niin maistuisikaan. Koittaa vaan saada energiaa kroppaan niin palautuu.

Syöttekö ympäri vuoden samalla tavalla?

R: No en ihan. Kesällä syön enemmän lihaa. Ruoan valmistus on erilaista kesällä, kun grilli kaivetaan talviteloilta. Makkaraakaan ei juuri talvella tule syötyä.

V: Aika samanlainen se rytmi on läpi vuoden, ehkä kesällä hieman armollisempaa.

Mitä terveisiä haluatte lähettää YJK C1-joukkueelle?

R: Ehkä kaikkein tärkein on se, että tämä on hauskaa hommaa tai pitäisi olla hauskaa hommaa. Jos menee puristamiseksi tai väkinäiseksi, niin katoaa se ilo. Kuitenkin pelaaminen on yhdessäoloa, kilpailua, treenaamista, hauskanpitoa ja sellaista. Kaikki muu tulee sitten myöhemmin mukaan tähän kuvioon, mutta tuossa kohtaa vielä antaa mennä vaan ja nauttii siitä mitä tekee!

V: Pitäkää hauskaa ja nauttikaa hommasta! Jos se tuntuu, että on se oma juttu, niin sitten tekee hommiakin sen eteen, panostaa siihen ja hoitaa kaikki koulut ja muut vastuut myös hyvin. Koulua ei kannata kesken jättää. Mutta nauttii siitä pelaamisesta!



Veeti Hautajoki 4.9.2018.

Seuran uusimmat

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi