30
SYY
14.10
C1, C-nuorten mestis karsinta, lohko 1

RoKi - YJK C1   3 - 4 JA

Lappi Areena

RoKi kaatui kolmannen kerran

Kolmaskin kerta toden sanoi, kun kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista vienyt YJK C kävi hakemassa voiton Rovaniemen Kiekosta. Tällä kertaa kuitenkin jouduttiin ylitöihin. Voitto kirjattiin YJK:lle jatkoajan jälkeen 3-4.

Täytyy vieläkin hämmästellä YJK C-nuorten ottelu-ohjelmaa. Mestis karsintasarjassa pelataan 18 ottelua. Seitsemästä ensimmäisestä pelistä YJK:lla on 6 vieraissa ja viidestä ensimmäisestä pelistä 3 pelattiin RoKia vastaan.
Kauden kolmanteen kohtaamiseen ensimmäiset YJK pelurit starttasivat sunnuntai aamuna klo 6. Pitkä bussimatka ei näkynyt kuitenkaan joukkueen otteissa, sillä vain 8 sekunnin pelin jälkeen Oliver pääsi yllättämään RoKi maalivahdin. Peli oli joukkueiden kohtaamisista selvästi kova tempoisin. Tilanteet vaihtelivat päästä päähän ja YJK maalilla Juho joutui heti alussa kovaan testiin. 8 minuutin pelin jälkeen RoKi kampesi väkisin pelin tasoihin. Kauaa ei kuitenkaan RoKin maalijuhlat ehtineet jatkua, sillä vain 11 sekuntia tasoituksesta Alpo tinttasi väkevällä viivapyssyllä YJK:n uudelleen johtoon. Näissä lukemissa lähdettiin ensimmäiselle erätauolle.
Toiseen erään YJK tuli väkevästi. Hämeenahon veljesten ja Artun ketju pisti ensimmäisessä vaihdossaan koko RoKi puolustuksen polvilleen ja Arttu heitti jo lähes gorillan kokoiseksi kasvaneen apinan selästään näyttävän maalin muodossa. YJK:n kolmannen maalin jälkeen RoKi valmennus vaihtoi maalivahtia. Toisessa erässä ei enempää maaleja nähty.
Kolmas erä alkoi RoKin pyörityksellä. Hetkellinen herpaantuminen toi RoKille ensin kavennusmaalin ja muutamaa minuuttia myöhemmin oltiin jo tasalukemissa. Kolmannen erän lopussa molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista peli. Kertaalleen YJK jo maalia tuulettikin, kun maalin vieressä ollut tuomari näytti YJK:n tehneen maalin. Syystä, joka edelleen on epäselvä toinen tuomari kuitenkin maalin hylkäsi. Erittäin kova tuomio vailla minkäänlaista perustetta! Kolmannen erän viime minuutilla RoKi joutui alivoimalle. Kun ratkaisumaalia ei saatu tehdyksi varsinaisella peliajalla, oli edessä jatkoaika, jonka YJK pääsi aloittamaan neljällä kolmea vastaan ylivoimalla. Hämikset, Arttu ja Valle pyörittivät peliä lähes minuutin kunnes maalitykki Lennin laukaus löysi tiensä ohi RoKi maalivahdin. Erittäin maukas voitto ja taas pitkä kotimatka tuntui vähän mukavammalta.
RoKi on todella laadukas porukka ja varmasti sarjan kovakuntoisimpia ja nopeimpia joukkueita. Rovaniemi ei ole helppo paikka hakea pisteitä ja ei tarvitse olla ihmeellinen tietäjä ennustaessaan, että vaikeaa tulee olemaan muillekin joukkueille RoKin kaataminen.
Juholle merkittiin ottelussa 32 ja RoKi virkaveljille 26 torjuntaa.

Valmennus palkitsi YJK:n GoOn työmiehenä Vallen, joka itseään säästämättä teki taas hirveän määrän töitä joukkueen eteen ja paukutti jo tutuksi tulleella tavalla pariin otteeseen maalitolppia.


Tulevana viikonloppuna YJK:n pelit jatkuvat, yllätysyllätys vieraissa, kun lauantaina kohdataan Kokkolassa sarjakärki Hermes ja sunnuntaina matkataan Sportin vieraiksi Vaasaan.

Tilastot
RoKi

3 - 4 JA

1 - 20 - 12 - 00 - 1
0'MaaliViio Oliver
0'MaalisyöttöKorhonen Tuomas
0'MaalisyöttöHakala Aatu
2'Jäähy: 2 minMyllylä Konsta
8'MaaliJylhä Aleksi
8'MaalisyöttöHakala Aatu
8'MaalisyöttöViio Oliver
21'MaaliPoutanen Arttu
21'MaalisyöttöHämeenaho Lenni
21'MaalisyöttöHämeenaho Veikka
32'Jäähy: 2 minMattola Ville
38'Jäähy: 2 minHämeenaho Lenni
53'Jäähy: 2 minMattola Ville
60'MaaliHämeenaho Lenni
60'MaalisyöttöHämeenaho Veikka

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Jääkarhut ry

www.ylivieskanjaakarhut.fi


Seuran sähköposti

yjk@ylivieskanjaakarhut.fi